Tarina eräästä kesäisestä viikonlopusta

Jos on oma baari ja mojiton teko käynnissä, niin voiko ilme olla jotain muuta?

Viimeisiä viikonloppuja Suomen kamaralla viedään ja nyt olenkin ottanut tavoitteeksi nähdä rakkaita ystäviäni. Tuntuu, että päivät juoksevat kauheaa vauhtia ja kohta pitäisi taas olla Helsinki-Vantaalla flipflopit jalassa menossa kohti uusia seikkailuita. Tämä viikonloppu, josta vielä tässä hieman puuskuttelen oli yksi kesän parhaista. No miksi? No siksi, että te rakkaat medbörjaret jaoitte sen kanssani. Ensinäkin perjantaina lähdettiin duunimimmien kanssa Fryysarinrantaan hieman afterwörkkeilee ja mikäs siinä istuessa kun sää oli mitä mainioin. Aloteltiin vähän etanoin ja pääruoaksi oli karitsanpotkaa fetan, punasipulin ja parsakaalin kera. Safka oli erittäin onnistunutta ja karitsa suli suuhun. Illan kruunasi Son Mercedesin soittama kuubalainen musiikki, joka vei takaisin Havannan kaduille. Olin kotiin päästyäni aivan valmis bookkaamaan liput Kuubaan siltä seisomalta, mutta joudun nyt ehkä laittamaan sen holdiin hetkeksi. Kuitenkin tästä inspiroituneena aloin kirjoittaa reissujuttua Kuubasta part 1, jonka postaan heti kun saan ladattua siihen kaikki miljoonat kuvat.

Karitsa oli erittäin hyvä kokonaisuus ja petrausta oli Fyysarinrannalla tapahtunut alkukesään nähden. Alkukesän nieriä oli omalle kohdalle pienen pieni pettymys verrattuna viime kesään.

Son Mercedes ja ah aina niin ihanaa kuubalaista musikaa

Joo perjantai oli aikas hauska rento ja messevä afterwork, mutta lauantai vasta räjäyttikin potin. Oltiin juteltu tuossa muutama viikko sitten Jullen kanssa, että ai että olisi mukava vielä viettää iltaa täällä Porvoossa ennen lähtöä ja sovittiin viikonloppu (ja ehkä unohdettiin ilmoittaa muille osapuolille). No nyt kuitenkin sattui niin, että yksi hassu iltapäivä tuossa männä viikolla soitettiin Voicelta, että oon voittanut Saarioisten pihabileet lauantaiks; say whoot! Ilmasta ruokaa! Jos voittaminen lotossa ois parasta niin ilmanen ruoka on toiseks parasta! 

Saarioisten vispipuuro oli huikean hyvä jälkkäri piknikille, tosin se oli ilmeisesti tehty ihan rehellisesti kermaan #fatnessisalifestyle

Saarioinen roudas meille teltan ja huikean porukan Irokeesilta väsäilee safkaa lauantaina ja kutsuttiin mukaan vielä muutama muukin nauttimaan kesäpäivästä ja hei tää viikonloppu oli aivan täydellinen. Väsättiin rakkaan siskoni kanssa meille pihalle piknik-alue ja pieni baari, josta sai sekotella omia drinksuja ja totta kai sangriaakin sieltä löytyi. Spotify vaan päälle ja Kesäbileet!-soittolista laulamaan ja niistä aineksista oli täydellinen lauantai tehty. Kiitos teille kaikille ketkä olitte mukana hengailemassa mestoilla! Tästä vois tehä jokavuotisen perinteen! Ja tottakai kiitos Saarioiselle, joka ruokki tämän nälkäisen joukkion! Bileet ei oo bileet ilman kunnon safkaa!

Anteeks Julle et meijän pieni illanvietto Porvoossa vähän paisu :D

Nää mimmit on tehny parin viime vuoden ajan duunipäivät aina vähän paremmiks #ostontytöt

Tää viikonloppu meni aivan kärkisijoille kyllä tämän kesän suhteen, kiitos rakkaat että olitte mukana luomassa taas mahtavia muistoja! Lisää näitä!

Menolippu ostettu, mitä sitten?

Vuosi 2011 ja Karon Beach Thaikkulandia. Ensi kosketus Aasiaan ja palaneet jalkapöydät. Mosa-virhe.

Olenkin tässä hieman vihjaillut, että toimistotädillä on tulossa nyt muutoksia elämään ja laitetaan kaikki hieman myllerrykseen. Voin sen verran paljastaa, että kyseessä ei ole a) bebe b) asuntolaina c)naimisiinmeno tai mitä tässä iässä nyt yleensä kuuluu tehdä, mutta tässä on nyt hieman avattuna miksi ja mitä. Kuten ehkä tiedätte, että elämässä on aina välillä niitä hetkiä kun tuntuu, että kompassi pyörii ja ei aivan asetu antamaan suuntaa. Näissä tilanteissa on tehtävä yleensä itse johtajatason ratkaisuja ja mietittävä että mitäs sitten. Osa teistä höpönassukoista tietääkin, että tämä vuosi on mennyt sairastellessa ja kaikki suunnitelmat ei ole tämän takia toteutunutkaan, joka on ollut aika kova paikka. Miten niin kaikki ei aina menekkään niinkuin elokuvissa? Olen oppinut, että jos tekee paljon töitä jonkun eteen, niin sillon asiat yleensä lutviutuu ja päästään haluttuun lopputulokseen. Mutta jos tekee duunia jonkun eteen niin miten niin lopussa ei olekaan palkintoa? Nämä kysymykset ovat rassanneet pientä päätä monesti kevään aikana. Tämä vuosi on ollut oppimisen paikka ja on ollut myös opittava epäonnistumaan joskus. Vihaan koko sanaa. No jokatapauksessa alkoi hieman tulemaan stoppi tähän arjen ahertamiseen ja kaipasin vähän uusia kuvioita niin työrintamalla kuin henkilökohtaisella tasolla. Lähettelin hakemuksia "oman alan" töihin vähän sinne sun tänne (huom. myös Turkuun), mutta jotenkin mikään paikka ei edes oikeastaan kiinnostanut. Sitten tapahtui käännekohta: edellinen esimieheni piti kehityskeskustelua ja kysyi tuossa, että haluatko OIKEASTI olla täällä vielä viiden vuoden kuluttua tekemässä samoja hommia? No vastausta on varmaan vaikea arvata..Seuraava kysymys oli, että jos saisit päättää itse että mitä tekisit työksesi niin mitä se olisi? Vastasin leikinomaisesti, että JOS saisin tehdä ihan mitä vaan, niin lähtisin sukelluspummiksi Karibialle. Esimieheni kysyi, että mikä estää?

Ekaa kertaa veden alla vuonna 2008 Kreikassa. Tästä se kaikki lähti.

No niin..mikä estää? Ei luultavasti mikään.. Se on vaan ehkä hieman sellanen elämäntapa-inkkarivaihtoehto, jota en ole miettinyt edes urasuunnitelmana. No itseasissa se ei olisi edes urasuunnitelma vaan irtiotto siitä tutusta ja turvallisesta arjesta. Kypsyttelin tätä hieman päässäni ja laitoin hakemuksen päästä Thaikkulandiaan työskentelemään suomalaisvetoisen Raya Diversin riveihin. Ajattelin kerrankin, olla vastuuton aikuinen (vihaan myös sitä sanaa, AIKUINEN, hyi!) ja repästä. Kutsu haastatteluun kävi ja nyt ollaan siinä pisteessä, että menolippu on hankittu ja sillä mennään. Lähden kuukauden päästä kohti tuntematonta työskentelemään rakkaan harrastukseni parissa seitsämän kuukauden ajaksi. Mitä sitten? Jaa-a.. Sitä ei tiedä kukaan. Toimistotäti on valmiina jättämään korkkarit kaappiin ja lähtemään seikkailuun ilman paluupäivämäärää.

PhiPhi 2011. Täällä mä sukeltelen kuukauden päästä. Missä sä oot?

Istanbul- Kaupunki kahden mantereen välissä

Sininen moskeija Hagia Sofiasta kuvattuna

Ennen kuin mennään eteenpäin ja tästä blogista tulee enemmän päiväkirjamaisempi, on hyvä katsoa myös hieman taaksepäin. Aloitan reissujuttu-sarjan tuoreimmalla kohteella eli Istanbulilla. Idea pidennettyyn viikonloppureissuun syttyi muutama kuukausi sitten töissä ja tuumasta toimeen alettiin kartoittamaan mahdollisia kohteita mimmien kanssa. Lentodiilit.fi sivuilta bongattiinkin neljän päivän hassuttelu Istanbuliin alle 300 euroa ja kun alettiin selailemaan vähän lisää, päädyttiin hieman eri hotlaan mitä diiliin kuului ja lisäkustannuksia tuli muutama hassu kymppi siitä päälle. Olen www.lentodiilit.fi -sivuston vakioseuraaja ja sitä kautta olen bookannut monet reissut edullisesti ja kyseinen sivu toimii hyvin inspiraation kohteena seuraaville reissuille.  Mutta sitten itse matkaan: Ebookersin kautta hinnaksi taisi tulla 321e per nassu joka sisälsi suorat Turkish Airlinesin lennot Helsinki-Vantaa -Istanbul (matkustusaika n. 3h 25min.) ja Recital Hotel kolmeksi yöksi vanhassa kaupungissa. Kyseessä on siisti boutique-hotelli lähellä nähtävyyksiä ja n. 200m päässä lähimmältä raitiovaunupysäkiltä.

 

Kun reissaa kolmistaan, joku joutuu aina hetekalle nukkumaan räsymatto peittona (tosi tarina). Nyt kuitenkin kaikki leidit saivat ihan ihka oikeat sängyt.

Lentohan lähti aivan kukonlaulun aikaan 0630 aamulla ja oltiin viiden hujakoilla kentällä, joten meillä jäi pieni hetki aikaa tutustua Helsinki-Vantaan uuteen Victoria's Secretin myymälään. Kello oli 0530 aamulla ja kauppa täynnä; havaittavissa oli selkeästi suomalaista hysteriaa kun kerrankin saadaan tänne jotain uutta. No tottakai kävin myös itse pyörähtämässä siellä, mutta tämä neiti pöyristyi paikan hintatasosta! Jos kohdemaassa on VS, niin shoppaile siellä ja jätä Helsinki-Vantaa väliin. Esimerkkinä perinteinen ota 3, maksa 30 dollaria tai vast. oli muuttunut Suomessa ota 3, maksa 48 euroa-"tarjoukseksi" (älkää lynkatko jos muistan hinnat väärin, mutta PÖYRISTYIN vanhana vertaa.fi-käyttäjänä). Mutta sitten asiaan eli perillä oltiin jo ennen kymmentä niin meille jäi koko päivä aikaa vielä haahuilla  kaupungilla turdeina. Ajateltiin olla nokkelia emäntiä ja ottaa jonkinnäköset metrokortit ja lähteä suunnistamaan julkisilla hotellille, mutta ensimmäistä kertaa reissulla oli todettava että nyt meni metrokortin ostaminen aivan yli hilseen (johtui luultavammin siitä, että englannin kielinen vaihtoehto puuttui kokonaan laitteesta, tai sitten vain näin luulimme). No mutta onneksi ystävällinen vahempi herrasmies tuli meitä turkiksi opastamaan ja paikalle saatiin myös jonkinsortin matkaililuneuvoja toljottamaan tätä farssia. Jatkoimme matkaa hotellille metro+spora-yhdistelmällä ja onnistuimmekin löytää heti ensi yrittämällä pelipaikoille. 

Voin kertoa, että kukaan teistä ei muuten usko mitä nämä leidit tekivät ensimmäisenä aktiviteettina paikan päällä (toim. huom. ensimmäisten kepsujen jälkeen siis)! 

Kyllä; se on taidenäyttely. Siellä me oltiin.

 Lähdettiinpä suunnistamaan Istanbulin modernin taiteen museoon, joka oli allekirjoittaneen pakkomielteenä heti hoidettava pois alta. No miksi sinne? En ole suuri modernin taiteen ystävä, mutta kyseisessä kompleksissa oli Magnum- kuvatoimiston Contact Sheets-valokuvanäyttely, joka kokosi yhteen ikonisimpia kuvia ja tarinoita niiden takaa. 

Mukana näyttelyssä oli mm. Rober Capan, Henry Cartier-Bresson ja Steve McCurryn kuvia. Pakko myöntää, että tuli kylmiä väreitä kiertäessä ja tarkkaillessa kuvia, jotka vilisivät historiallisia tapahtumia ja henkilöitä. Vanha valokuvausfriikki oli aivan onnessaan täällä ja kyllä matkaseurakin myönsi tämän jälkeen, että olihan se vaikuttavaa.

The Magnificent Eleven (Robert Capa). Maailman historian yksi käännekohdista dokumentoituna ja kiitos pimiöapulaisen nämä ovat ainoat kuvat jotka säilyivät. Mahto ottaa päähän.

Mutta sitten mennään tän reissun kokokohtaan eli ruokaan: ruoan rakastajien kannattaa tutustua kohteen ravintoloihin etukäteen sillä suosituimmat ravintolat viikonloppuisin vaativat pöytävarauksen. Kävimme itse ensimmäisenä iltana Miklassa testaamassa skandinaavis-turkkilaista fuusiokeittiötä ja ruoka viinipaketin kanssa n. 125e (vaihtuva maistelumenu). Ravintola sijaitsi The Marmara Pera-hotellin kattoteranssin yhteydessä ja vaikka ruoka ei kiinnostaisi, niin ylihintaiset drinkit (paikallinen skumppa 16e/lasi) auringonlaskun aikaan (näkymä Istanbulin ylle), ovat kyllä sen arvoiset. Premesikset olivat kunnossa ravintolassa ja palvelu pelasi. Ruoan ja viinin liitto toimi ja tuli tutustuttua paikallisiin viineihin laajalla kattauksella. Kuusi lasia viiniä ja pari lasia skumppaa aiheuttivat kuitenkin pientä huippausta testiryhmässä ja syytimme tästä pitkää päivää ja kuumuutta. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

The Marmara Peran rooftop-terassi ja paikallinen hipster-baarimikko. DJ soitti myös perus lounge-musiikkia. Kallista, mutta toimi kuin junan vessa.

Kuten kunnon turistin kuuluu, kävimme myös kiertelemässä perusnähtävyydet Hagia Sofian, Sinisen moskeijan, Topkapin palatsin sekä Suuren basaarin. Mikäli tarkoituksena on viettää vain pidennetty viikonloppu kohteessa, suosittelen varaamaan majoituksen vanhan kaupungin alueelta. Kaikki päänähtävyydet ovat kävelymatkan etäisyydellä ja tämä säästää paljon aikaa. Mikäli tarkoituksena on kiertää nähtävyyksiä kannattaa ostaa Museum Pass (n. 35e), jolla pääsee jonon ohi mm. Hagia Sofiaan ja Topkapiin. Tämä kannattaa varsinkin viikonloppuisin. Museopassin ulkopuolisena turdeiluna päätimme myös vierailla Basilica Cisternissa aivan vaan sen takia, koska olimme Jenskin kanssa lukeneet Dan Brownin Infernon, jossa siellä seikkaillaan. Kyseessä on siis maanalainen vesisäiliö (kuulostaa jännittävältä), mutta Istanbulin tönö-rankingissa se meni kuulkaapas näillä leideillä kärkeen! 

Museopassin saa ostettua mm. Hagia Sofian vierestä olevista hämyisistä pakuista (mistäs muualtakaan) ja se oli voimassa 72h eli turdeiluun jäi erittäin hyvin aikaa.

Käytettiin sunnuntai sitten ihan vaan  hengailuun ja lähdettiin lautalla purjehtimaan kohti Prinssisaaria ja päädyttiin menemään "pääsaarelle" Büyükadaan. Paikallislautta oli ihan jeba vaihtoehto ja kustansi pari paikallista monopoli-rahaa (sama kortti millä mentiin sporilla yms. kävi myös lautoille). Büyükada oli vähän kun paikallinen Hanko; jengi lähti sinne päiväksi hengailemaan ja nauttimaan säästä. Saarella ei ole autoja, joten kulkuvälineinä on a)hevoskärryt b)apostolinkyyti c)polkupyörä. Sieltä löytyi rantoja ja ravintoloita sekä hulppeita huviloita. Itsehän löysimme kadun, jossa oli rantatuoleja vieri vieressä, mutta siinä kuumuudessa ja käveltyämme 40 min. tämä oli aivan passeli vaihtoehto. Kadun päästä pääsi uimaan ja siinä meni mahtavasti muutama tunti lukiessa ja nauttiessa auringosta. Kävimme vetäsemässä kepsut ennen lähtöä takaisin Istanbuliin ja paluumatkalla saimmekin nauttia huikeasta auringonslaskusta Istanbulin ylle. Maijun niksipirkka-vinkkinä saariretkelle: varaa aikaa lautta/spora-yhdistelmiin. Kaikki ei kuitenkaan mee niinkun elokuvissa ja esim. paluumatka kesti takaisin hotellille 4 tuntia. Se on enemmän kun Suomesta kohdemaahan. Ei mulla muuta. Kiva päivä kuitenkin.

Tytöt etsi, tytöt ei löytäny. No jotenki missattiin biitsit, mut löydettiin katu missä voi grillaa nahkaa. Oli autenttista.

 
No sitten summa summarum: parasta matkalla oli ehdottomasti yleinen ilmapiiri sekä ruoka. Mahtavat ravintolat ja katukahvilat houkuttelivat jäämään istumaan monesti nähtävyyksien välillä tarkkailemaan ihmisiä ja nauttimaan kiireettömyydestä. Porukkamme ehdottomaksi suosikiksi nousi tuorepuristettu appelsiinimehu, jota sai jokaisesta kadun nurkasta. Hintataso esim. ruoan suhteen riippuu aivan siitä missä syöt. Kalleimmillaan lähennellään Suomen tasoa (varsinkin nähtyvyyksien lähellä), mutta lounaan saa aivan hyvin alle viidellä eurolla, jos syö hieman sivummalla. Basaarit ym. muut kojut ovat tinkaamisen mestareille oiva pelikenttä vaikkakin osassa oli jo ns. fixed price- tyyli käytössä.

 Omat ennakkoluuloni kaupungista olivat erittäin erilaiset vs. kokemukseni. Ihmisten ystävällisyys hätkähdytti ja laittoi skeptisen suomalaisen varpailleen monesti. Paikallisella lautalla kanssamatkustajat tarjosivat mm. paikallisia rinkeleitä ja vesipulloja aivan vaan sen takia, koska halusivat olla ystävällisiä. Ensimmäinen reaktio oli mitä he haluavat, paljon tämä maksaa? No, eivät mitään.

Kaupunki sopii loistavasti pieneen irtiottoon arjesta estetikoille, ruoan rakastajille ja shoppailijoille. Tämä kaupunki kahden mantereen välillä tarjoaa jokaiselle jotain ja onnistuu yllättämään positiviisesti kerta toisensa jälkeen. Veikkaisin, että tänne tulee palattua sillä vaikka neljässä päivässä ehti aivan huikeasti puuhailla, jäi vielä kaupungista niin paljon näkemättä ja kokematta. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, matkanjohtaja kiittää ja kuittaa ensimmäisen reissupostauksen.

Mahtava auringonlasku palatessa Prinssisaarilta lautalla.