maanantai 19. lokakuuta 2015

Maailman toisella puolen

No nyt sitä ollaan täällä. Hiljaiseloa blogin suhteen on hieman ollut, koska tiedättekö sen fiiliksen kun jos jokun menee pieleen niin kaikki menee? Ennen kuïn Cathay Pasific lensi tämän neidin arsen pois Suomen maalta niin voi että mitä säätöä oli vielä ennen kohtalon päivää. Ei siitä sen enempää, mutta esimerkkinä voin antaa korvatulehduksen ja sen, että rakas pankkini sulkee pankkikorttini, koska tiedot ovat ehkä kolmannella osapuolella. Ja ei, he eivät toimita uusia Thaikkulandiaan. Imekää parsaa kaikki. Sitten angstista eteenpäin..


Viimiseen viikkoon mahtui ystäviä ja tottakai viimeinen ehtoollinen SicaPellessä, joka ei petä ikinä. 
Viimeinen viikko Suomessa meni pakkaillessa kämppää kasaan ja miettiessä mitä tänne tarvis nyt niinkö mukaan ottaa. Vaikka yritin olla kauheen järjestelmällinen ja pakata ajoissa niin enköhän ollut vielä sunnuntai-yönä puoli yksi yrittämässä mahduttaa koko elämääni matkalaukkuihin. Hauskintahan siitä teki se, että lauantaina vietettiin vähän läksäreitä maailman mahtavimpien ihmisten kera. Alkoholia saatettiin nauttia illan aikana. Läksärithän oli huikean hauskat ja siellä nyt tuli itkettyä sekä naurettua taas hetkeksi varastoon. Pakko myöntää et kylhän mulla tulee ikävä teitä urpoja!
Havahduttiin ottamaan kuvia joskus yhen aikaan kun jengi oli jo hajaantunut. Onneks me oltiin ainakin selvinpäin. Ootte urpåt rakkaita!
Selvittyäni vihdoin siihen maanantai aamuun niin suuntasin Helsinki-Vantaalle aamulla kuudeksi. Siellä odotti Maria, jonka kanssa lopetettiin duunit samaan aikaan perjantaina ja Maria lähti Saksaan graduilemaan. Aamuskumpat ja nassuun ja tää neiti lähti kohti Roomaa. Matkustusaikahan oli mukavat 23h ja sisälsi välilaskut tosiaan Roomassa ja Hongkongissa. Mitään kummempia ongelmia matkalla ei ollut (paitsi Helsinki-Vantaan yli-innokkaat turvatarkastajat ja ei, en tiennyt että piilolinssit jotka ovat nesteessä eivät kuulu nesteisiin, mutta nyt tiedän ja varsinkin sen jälkeen kun kauheassa ruuhkassa alan erittelemään kahteen erilliseen pussiin piilareita ja toiseen muita nesteitä).



Skumpat nassuun ja menoks. Ja ei ees ollu Oak Barrel!
Viiminen etappi matkalla määränpäähän. Aamu nousee Hongkongissa.
Pääsin tiistaina puolen päivän aikaan perille Phukettiin ja matkalaukutkin seurasivat kiltisti koko matkan ajan vaikka yltiönegatiivisena olin jo monta kertaa kuvitellut mielessäni että käsimatkatavaroilla on elättävä ensimmäinen viikko. Otin pirssin kentältä suoraan uuden duunipaikkani toimistolle Chalongiin ja siellä olikin vastassa uudet duunikaverit ja päästiinkin eka heti lounastamaan leikkisästi kutsuttuun poliisi-boksiin, josta on tullut aivan ykkös lounasmesta. Peruslounas meiningit lähtee n. 1,5 eurolla ja laatu on taattu. Ei mitään käryä paikan oikeasta nimestä, mutta se nyt sattuu olemaan poliisiaseman vieressä, josta hassun hauska lempinimi on tullut.


Ensimmainen koko paiva mestoilla. Ja kylla; perus-turde palamiset done.
Tänne oli helppo tulla, koska kämpän olin saanu hommattua jo Suomen päästä kun eräs duunikaveri huhuili jos ketään kiinnostaisi vuokrata kämppä läheltä duunipaikkaa. Vuokra ei oo mikään päätä huimaava ja kämppä on ihan jeba. Lisänä kauppaan kuului kissa nimeltä James eli tuttuvallisemmin Jaska. Nyt vielä hetken tässä Hessun kanssa asustellaan ja kun Hessu lähtee ensi viikolla toiselle officelle töihin niin jään hetkeksi yksin tänne ja samalla valtaan Hessun makkarin (joka on isompi ja siinä on parveke). Mutta ei hätää! Uusi kämppis tulee loppukuusta jo tähän ja yhteiseloa tulee jatkamaan toinen työkaveri tänne Patak Villaan. Patak Villa on ihan kompakti alue tässä lähellä Chalongin liikenneympyrää. Lähellä on ruokakauppaa, raflaa, pesulaa ym. ja mikä parasta: töihin on kävelymatka. Täällä on myös oma sali n. 200m päässä johon tuli nyt ostettua sitten kuukausikortti. Kävin tutustumassa Eliteen, mutta hinta oli aika suolanen varsinkin jos meinaan täällä reenailla kanssa thaikku-nyrkkeilyä. Meijän kompleksin oma sali Cola Piccolo Gym on autentikaa, siel ei oo ilamstointii, mutta pari tuuletinta ajaa asiansa ihan just fine. Soijaa pukkaa ja läski hikoilee.
Cola Piccolo Gym. Taustalla salia pitävä mummeli reenailemassa. 
En kerinnyt kun ottaa yhen päivän lepiä ennen kuin arki alkoi ja duuniin piti mennä. Sen päivän vietin vähän biitseilemässä ja ihan vaan hengailemassa. Ei tässä muuten mitään ihmeempää; arki rullaa ja erona Suomeen on se että hikoilen koko ajan kun pieni sika. Viikko rytmi menee aika lailla sillai vielä toistaiseksi, että kuusi duunipäivää ja yksi vapaa. Viime sunnuntain vietin O2 Beach Clubilla joka on n. 1,5 km kämpiltä. Tosi jeba allasalue ja mikä parasta ei maksa mitään. Tosin kohteliasta on tilata jotain juotavaa, mutta tosiaan pyyhkeet ym. tuodaan ilmatteeksi. Tästä saattaa tulla mun vakkaripaikka.


O2 Beach Club. Vapaapäivä mut misä on mun aurinko?
En oikeen tiedä mitä näistä ensimmäisistä viikosta pitäis kertoa sen enempää. Tänne on kuulunut uusia asioita ja ihmisiä, paljon tekemistä ja uuden oppimista. Koti-ikävä ei oo vielä vaivannut ja mä oon ihan tyytyväinen ainakin toistaseks että lähdin. Palailen fiiliksistä jatkossakin ja kerron seikkailuista täällä. Niihin kuuluu nyt lähiaikoina ainakin skootterilla ajo tuolla hullujen seassa ja Singaporen viisumireissu. Tää mamu kiittää ja kuittaa tältä erää.