Viisumireissu osa 1- Singapore

Tässähän kävi sillai hassun hauskasti, että en kerinnyt saada viisumia ennen tänne tuloa kuntoon. Mutta hätähän ei ollu tämän näköinen, sillä koska taskussani koreilee Suomen passi, saan olla Thaikkulandiassa 30 päivää lentoteitse saapuessani ihan perus turdeviisumilla joka ei vaadi toimenpiteitä. Lentoliput seuraavan kohteeseen tosin piti olla taskussa valmiina. Oltiin töissä puhuttu, että hoidetaan viisumiasiat kuntoon asap urgent heti, joten pääsin lähes heti visa run-reissulle. Kohteeksi valitsin Singaporen, koska a) lennot halvat kun saippua (74e) b) lentoaika n. 1h 20 min.

IOD Orchid-rooftop. Tässä kuvassa varsinkin näkee Indonesian metsäpalojen vaikutuksen ilmanlaatuun.

Lähdin reissuun kapsäkkini kanssa tiistai-iltana kympin aikoihin ja pääsin perille hostellille siinä yhden aikaan. Valitsin tiukan googlettamisen jälkeen majapaikaksi The Pod- Boutique Hostellin, joka oli jotain hostellin ja kapselihotellin väliltä. Halusin avoimin mielin kokeilla tätä aasialaisten business-matkaajien suosimaa yöpymismuotoa. Ja voi kuulkaas; kyseinen paikka oli ainakin todella positiivinen yllätys! Hintaa per yö tuli n. 30e versus hotellit n. 70e per yö. Suosittelen The Podia varsinkin jos olet yksin reissussa. Todella turvallinen ja siisti paikka sekä kamat sai lukkojen taakse avainkortilla toimivaan kaappiin. Ja sitten on vielä se, että mä uskon vahvasti että olen kasvanut ulos jo hieman siitä reppureissaus-vaiheesta (tai jos mulla edes ikinä sellasta on ollut), joten tämän hostellin hiljaisuus ja seesteisyys oli erittäin tervetullutta. Siellä pääsi köllöttelemään hektisen päivän jälkeen ihan omaan pesään. Ja ei; ei se edes kauheasti ahdistanut. Tosin olin nössö ja otin sivusta avattavan kapselin. Hurjemmat saa ihan rauhassa ottaa sen jalkopäästä avautuvan mallin; mun ahtaanpaikan kammon kanssa taidan passata sen myös ens reissulla. 

The Pod. Kuva lainattu www.thepod.sg, koska..noh en halua antaa mitaan juonipaljastuksia. Lukekaa alemmas.

Aamulla tosiaan lyhyiden yöunien jälkeen lähdin suunnistamaan kohti suurlähetystöä ja paikalle pääsinkin suht kivuttomasti ysiksi ja kuvittelenkin olevani ajoissa paikalla, koska lähetystö aukesi vasta 0915. Mutta kuinka olinkaan väärässä! Siellähän oli jo kauhea jono odottamassa! Siellä sitten minä ja muutama muu mamu jonoteltiin sisäänpääsyä ja ihmeekseni olin jo ennen kymmentä ulos sieltä ja mikä parasta; lähetystön-täti lupasi viisumin seuraavana päivänä kello kahdelta eli näillä puheilla seuraavana päivänä olisi lento takaisin Thaikkulandiaan. WoopWoop! Voiko kaikki oikeasti toimia näin sulavasti?

Viisumi-jono klo. 0900

Kävin mun shoppailukierroksen jälkeen ottaa pienen välikuoleman mun kapselissa, jonka jälkeen käväsin Chinatownissa fiilistelee sekä hindu- että buddha-temppeliä. Oli muuten järjettömän hienoja tönöjä. Ja sen jälkeen menin vielä kävelemään Gardens By The Bayhyn, joka ainakin omalle kohdalle oli visualisesti aika vaikuttava. No missä nämä kuvat ovat? No siellä missä mun puhelinkin on..Tässähän kävi näin, että pitkäkyntinen vei mukanaan rakkaan Sony Xperia Z3:sen ja nyt joudun tyytymään toistaiseksi mun Thaimaa-puhelimeen. Joka on siis mun rikki oleva Samsung. Mä tahdon Xperian takasin!! Typerä varas!! No sainpahan ainakin seuraavana aamuna lisää kokemuksia kun vierailin Singaporelaisella poliisiasemalla. Pointsit sinne kotiin; kauheen mukavia ja hyvää englantia puhuvia poliisismiehiä. Toivottavasti vakuutusyhtiön tädit olisi yhtä mukavia, jotta uusi Xperia saataisiin äkkiä tulille.

Ilmaista Dalia ja korkeakulttuuria. Meinasin ostaa nää meijän olohuoneeseen, mut ei mahtunu käsimatkatavaroihin.

Voin kertoa, että oli hieman pieni ketutus päällä ja pääsin kuin pääsinkin viettämään vielä muutaman tunnin Singaporen keskustassa viisumia odotellessa. Pöllähdin Ion Orchid- ostarille ja haahuilin siellä päättömästi ja löysin taidegallerian jossa oli Chagalin ja Dalin teoksia esillä ja mikäs siinä taas korkeakulttuuria harrastaessa. Tottakai olisin voinut myös shoppaillu, mutta uuden puhelimen hankinta kummitteli mielessä ja ajattelin säästää nekin pennoset. Mutta sitten bongasin hissin Sky Deckille missä on kuulemma mahtavat maisemat Singaporen ylle. Siellähän oli juuri alkanut taloyhtiön kokous ja ravintola oli auki vain ruokailijoille. Ystävällinen respatäti antoi listan käteen ja sitten kuului NAKS varmaan niin lujaa että se kantautui vettä pitkin Phukettiin asti. Se oli se mun selkäranka. 

Mihin mä tuhlaan rahani täällä reissussa? No niin ruokaan..Akilleen kantapääni..

Viiden minuutin päästä olinkin jo onnellisena istumassa Bistrossa vetämässä mun kahden ruokalajin kermaperse-lounasta näköalapaikalla. Ja kylla; oli sen arvosta että siihen pysty heittää sen 50 egee helposti. Yksi asia mikä riemastutti suuresti oli veitsi pöydässä. Kun täällä omilla kotinurkilla ei oikein veitsenkäyttöä suosita vaan ruokailu tapahtuu haarukalla ja lusikalla. On ihminen pienestä onnellinen aina välillä . Hyvä ruoka ja parempi mieli piti taas jälleen paikkansa ja Siekkisen tytön seikkailut Aasiassa jatkuivat hymyssä suin.

Hyvä ruoka, parempi mieli.

Viisumi kourassa lähdin lounaan jälkeen tepsuttelemaan kohti The Podia hakemaan matkalaukut ja suuntasin kohti lentokenttää metrolla. Singapore oli itselleni todella positiivinen yllätys. Moderni helmi Aasiassa, jossa asiat oikeasti toimii ja ihmisten kanssa on helppo kommunikoida myös englanniksi. Virkistävää oli myös nähdä ihmisiä "normaaleissa vaatteissa" eli päällä jotain muuta kun shortsit ja släbärit. Hintatasohan Singaporessa on hieman korkeampi, mutta hyvää safkaa saa esim. juurikin Arab Streetin hoodeilta ihan kohtuulliseen hintaan. Tämä paikka on varmasti sellainen johon palaan jossain vaiheessa uudestaan. Mutta nyt tämän mamun seikkailut jatkuvat Thaimaan lämmossä toistaiseksi..

Arab Street

Maailman toisella puolen

No nyt sitä ollaan täällä. Hiljaiseloa blogin suhteen on hieman ollut, koska tiedättekö sen fiiliksen kun jos jokun menee pieleen niin kaikki menee? Ennen kuïn Cathay Pasific lensi tämän neidin arsen pois Suomen maalta niin voi että mitä säätöä oli vielä ennen kohtalon päivää. Ei siitä sen enempää, mutta esimerkkinä voin antaa korvatulehduksen ja sen, että rakas pankkini sulkee pankkikorttini, koska tiedot ovat ehkä kolmannella osapuolella. Ja ei, he eivät toimita uusia Thaikkulandiaan. Imekää parsaa kaikki. Sitten angstista eteenpäin..

Viimiseen viikkoon mahtui ystäviä ja tottakai viimeinen ehtoollinen SicaPellessä, joka ei petä ikinä. 

Viimeinen viikko Suomessa meni pakkaillessa kämppää kasaan ja miettiessä mitä tänne tarvis nyt niinkö mukaan ottaa. Vaikka yritin olla kauheen järjestelmällinen ja pakata ajoissa niin enköhän ollut vielä sunnuntai-yönä puoli yksi yrittämässä mahduttaa koko elämääni matkalaukkuihin. Hauskintahan siitä teki se, että lauantaina vietettiin vähän läksäreitä maailman mahtavimpien ihmisten kera. Alkoholia saatettiin nauttia illan aikana. Läksärithän oli huikean hauskat ja siellä nyt tuli itkettyä sekä naurettua taas hetkeksi varastoon. Pakko myöntää et kylhän mulla tulee ikävä teitä urpoja!

Havahduttiin ottamaan kuvia joskus yhen aikaan kun jengi oli jo hajaantunut. Onneks me oltiin ainakin selvinpäin. Ootte urpåt rakkaita!

Selvittyäni vihdoin siihen maanantai aamuun niin suuntasin Helsinki-Vantaalle aamulla kuudeksi. Siellä odotti Maria, jonka kanssa lopetettiin duunit samaan aikaan perjantaina ja Maria lähti Saksaan graduilemaan. Aamuskumpat ja nassuun ja tää neiti lähti kohti Roomaa. Matkustusaikahan oli mukavat 23h ja sisälsi välilaskut tosiaan Roomassa ja Hongkongissa. Mitään kummempia ongelmia matkalla ei ollut (paitsi Helsinki-Vantaan yli-innokkaat turvatarkastajat ja ei, en tiennyt että piilolinssit jotka ovat nesteessä eivät kuulu nesteisiin, mutta nyt tiedän ja varsinkin sen jälkeen kun kauheassa ruuhkassa alan erittelemään kahteen erilliseen pussiin piilareita ja toiseen muita nesteitä).

Skumpat nassuun ja menoks. Ja ei ees ollu Oak Barrel!

Viiminen etappi matkalla määränpäähän. Aamu nousee Hongkongissa.

Pääsin tiistaina puolen päivän aikaan perille Phukettiin ja matkalaukutkin seurasivat kiltisti koko matkan ajan vaikka yltiönegatiivisena olin jo monta kertaa kuvitellut mielessäni että käsimatkatavaroilla on elättävä ensimmäinen viikko. Otin pirssin kentältä suoraan uuden duunipaikkani toimistolle Chalongiin ja siellä olikin vastassa uudet duunikaverit ja päästiinkin eka heti lounastamaan leikkisästi kutsuttuun poliisi-boksiin, josta on tullut aivan ykkös lounasmesta. Peruslounas meiningit lähtee n. 1,5 eurolla ja laatu on taattu. Ei mitään käryä paikan oikeasta nimestä, mutta se nyt sattuu olemaan poliisiaseman vieressä, josta hassun hauska lempinimi on tullut.

Ensimmainen koko paiva mestoilla. Ja kylla; perus-turde palamiset done.

Tänne oli helppo tulla, koska kämpän olin saanu hommattua jo Suomen päästä kun eräs duunikaveri huhuili jos ketään kiinnostaisi vuokrata kämppä läheltä duunipaikkaa. Vuokra ei oo mikään päätä huimaava ja kämppä on ihan jeba. Lisänä kauppaan kuului kissa nimeltä James eli tuttuvallisemmin Jaska. Nyt vielä hetken tässä Hessun kanssa asustellaan ja kun Hessu lähtee ensi viikolla toiselle officelle töihin niin jään hetkeksi yksin tänne ja samalla valtaan Hessun makkarin (joka on isompi ja siinä on parveke). Mutta ei hätää! Uusi kämppis tulee loppukuusta jo tähän ja yhteiseloa tulee jatkamaan toinen työkaveri tänne Patak Villaan. Patak Villa on ihan kompakti alue tässä lähellä Chalongin liikenneympyrää. Lähellä on ruokakauppaa, raflaa, pesulaa ym. ja mikä parasta: töihin on kävelymatka. Täällä on myös oma sali n. 200m päässä johon tuli nyt ostettua sitten kuukausikortti. Kävin tutustumassa Eliteen, mutta hinta oli aika suolanen varsinkin jos meinaan täällä reenailla kanssa thaikku-nyrkkeilyä. Meijän kompleksin oma sali Cola Piccolo Gym on autentikaa, siel ei oo ilamstointii, mutta pari tuuletinta ajaa asiansa ihan just fine. Soijaa pukkaa ja läski hikoilee.

Cola Piccolo Gym. Taustalla salia pitävä mummeli reenailemassa. 

En kerinnyt kun ottaa yhen päivän lepiä ennen kuin arki alkoi ja duuniin piti mennä. Sen päivän vietin vähän biitseilemässä ja ihan vaan hengailemassa. Ei tässä muuten mitään ihmeempää; arki rullaa ja erona Suomeen on se että hikoilen koko ajan kun pieni sika. Viikko rytmi menee aika lailla sillai vielä toistaiseksi, että kuusi duunipäivää ja yksi vapaa. Viime sunnuntain vietin O2 Beach Clubilla joka on n. 1,5 km kämpiltä. Tosi jeba allasalue ja mikä parasta ei maksa mitään. Tosin kohteliasta on tilata jotain juotavaa, mutta tosiaan pyyhkeet ym. tuodaan ilmatteeksi. Tästä saattaa tulla mun vakkaripaikka.

O2 Beach Club. Vapaapäivä mut misä on mun aurinko?

En oikeen tiedä mitä näistä ensimmäisistä viikosta pitäis kertoa sen enempää. Tänne on kuulunut uusia asioita ja ihmisiä, paljon tekemistä ja uuden oppimista. Koti-ikävä ei oo vielä vaivannut ja mä oon ihan tyytyväinen ainakin toistaseks että lähdin. Palailen fiiliksistä jatkossakin ja kerron seikkailuista täällä. Niihin kuuluu nyt lähiaikoina ainakin skootterilla ajo tuolla hullujen seassa ja Singaporen viisumireissu. Tää mamu kiittää ja kuittaa tältä erää.

Susijengin matkassa- Montpellier

Day 1, hymy on vielä herkässä.

Tämä neiti on pitänyt pientä hiljaiseloa blogin suhteen tässä muutaman viikon, mutta tähän on aivan kuulkaapas selitys. Myöhän oltiin vähän ulvomassa Montpellierin kaduilla ja kattelemassa pomppupalloa Ranskan maalla. Kuten ehkä tiedätte, että koripallo on ollut pitkään erittäin tärkeä osa elämääni ja vaikka en nyt sitten päässytkään sinne NBA:han pelaamaan, niin vielä sitä palloa tulee pomputeltua pari kertaa viikossa meidän mahtavan höntsäjengin kanssa. Mutta sitten asiaan: nyt on parin viime vuoden aikana noussut tällainen Susijengi-ilmiö tuon pomppupallon maajoukkueen ympärille. Ihmiset reissaavat ympäri Eurooppaa maajoukkueen perässä kannustamassa omiaan ja miksi: no rakkaudesta lajiin! Me emme ole vielä edes Euroopan kärkikastia; hyvänä päivänä kaadetaan Ranska, mutta huonona päivänä kaikki menee pieleen ja otetaan nokkiin aivan kunnolla. Jokin tässä kuitenkin vetoaa Suomen kansaan kun tuhatpäiset massat lähtevät kannustamaan omiaan lajissa, jossa menee vielä hetki jos toinenkin ennen kun pääsemme mitalisijoille. Montpellierin kisoissa oli kysytty Israelin kannattajien toimesta, että maksaako valtio meille avustusta kun meitä oli tuollakin se nelisen tuhatta fania. No voi kun maksaisikin, mutta ei: omalla hielle ja kyynelillä ansaitsemat pennoset olen nyt käyttänyt muutamiin kisoihin, jotta olen päässyt osaksi tätä ilmiötä ja voinut olla se kuudes pelaaja. Slovenian kisat katsoin kotisohvalta, mutta kun Bilbaon MM-kisat olivat, niin paikan päälle oli päästävä hinnalla millä hyvänsä. Bilbaon kadut valloitti syksyllä 2014 10 000 suomalaista fania ja kokemuksen voi kiteyttää yhteen sanaan: PRICELESS. Kun joulukuussa helähti Montpellierin kisaliput myyntiin niin siellä oli tämä neiti päivittämässä sivuja non-stoppina kymmentä vaille kymmenen, että ei jäädä ilman lippuja. Ja eihän me jäätykkään.

Dami-hommia

Siekkis-Travels järkkäili taas kisamatkoja, koska mä en oo vieläkään innostunut noista parin tonnin paketti-kisamatkoista joita tarjotaan. Itse hyvää tulee. Tai no ainakin halvemmaksi. Lennot varattiin aika viime tingassa (n. 2kk ennen kisoja) ja välilaskuja saatiin muutama matkan varrelle (huom. Montpellieriin ei ole suoria lentoja). Lennot oli KLM:n ja hintaa tuli se 360e ja koska KLM:n Euroopan sisäisillä lennoilla ei kuulu matkatavarat hintaan niin laukuille tuli hintaa se 20e per suunta etukäteen netistä varattuna. Ensimmäinen etappi Helsinki-Vantaalta etiäppäin oli Amsterdam, jossa meillä oli vähän päälle kuuden tunnin välilasku. Mikäs siinä kun juna Dameista kentältä alle (n. 5e) ja kohti keskustaa (kestää n. 20 min.). Vanhana Dami kävijänä yleinen härväys jäi kentällä välistä ja sen kun pamautettiin suoraan juna-asemalle ja oltiinkin jo vähän vaille kymmenen keskustassa jättäen meille noin nelisen tuntia aivan hyvää peliaikaa. Lähettiin kävelee siitä Dam- aukiolle ja kun päädyimme sinne huomasimme, että mitäs ihmettä Madame Tussaudsin vahakabinettiin ei ollut ollenkaan jonoa, joten päräytimme sinne sitten hieman ihmettelemään. Hyvin käytetty 21e; no jos ei muuta ni meillä oli hauskaa. 

 

Lähettiin ettii hassuttelun jälkeen lounasmestaa mistä sais kunnon steikit nassuun, mutta ongelmaksi tuli että suurin osa paikoista aukeaa vasta klo. 12 (kello oli n. 11). Käytiin sitten vähän kävelemässä ympäriinsä ja aistimassa paikallista kahvilakulttuuria. Toimituksen huomio: emme vierailleet kahviloissa. Päästiin kuin päästiinkin sitten vetäsee steikit ja punkut nassuun lounaaksi jonka jälkeen takasin kentälle ja matka jatkui kohti Montpellieriä.

Place de la Comedie, Montpellier

Majoituksen monen mutkan kautta saimme Airbnb:n kautta eräältä ranskalaiselta herrasmieheltä nimeltään Dominique. Hänhän oli siis meitä vastassa kentällä kyltin kanssa (oon aina halunnu, että joku on mua vastassa kyltin kanssa) ja kyyditsi ystävällisesti meidät premesikseille. Kämppä oli aivan täydellisellä lokaatiolla vanhan kaupungin laidalla ja kävelymatkan päässä kaikkialle mihkä piti päästä (paitsi kisapaikalle joka oli hevonjossain). Dominique oli myös ystävällisesti ostanut meille olutta ja viintä sekä tuonut turistikartat jo valmiiksi, joten voin kertoa että pisteet kotiin tälle herralle. Pienenä bonarina herra oli myös ottanut esille Jean Sibeliuksen Finlandian levykokoelmistaan, jota voisimme kuunnella jos tulee koti-ikävä. Ja voi pojat me kuunneltiin!

Airbnb:n kämppä

Mikäs siinä ensimmäinen aamu alkoi Finlandian soidessa syödessä aamupalaa kämpillä ja siitä me sitten lähettiinkin turdeilemaan päiväksi. Käytiin kiertelee vanhaa kaupunkia ja ihmettelemässä paikallista riemukaarta ja akveduktia. Montpellier on erittäin kaunis ja rauhallinen kaupunki, ihan varteenotettava paikka esim. lyhyemmälle kaupunkilomalle. 

Turdeilemassa selfie-tikun kanssa.

Lauantai aamuna porhallettiin Temen kanssa sukeltamaan Grande Motteen, jonne pääseminen ei ollutkaan aamutuimaan niin helppoa. Meille neuvottiin turisti-infosta menemään sporalla (viikon lippu 15,60e) kolmoslinjan päätepysäkille, jonne kannattaa tilata taksi ja vetästä loppumatka sieltä sillä, koska tuohon aikaan busseja ei mene. No mehän sitten tilattiin taksi numerosta joka meille annettiin ja ei siinä meni 10 minuuttia niin pirssi oli edessä. Ainut vaan, että sehän oli tullut sitten Montpellieristä ja aloitustaksa oli kevyet 29,80e. Jep; mittari juoksee kun taksi lähtee. Ja täähän taksi lähti sitten Montpellierin kesksutasta. Aamuisen sukelluskeskukseen siirtymisen hinnaksi tuli siis noin 54e. Kiitos tästä. 

Grande Motte ja ilmeisesti paikallisilla oli pino kunnossa botskien perusteella.

Getting ready for diving.

 Päästiin ajoissa kuitenkin mestoilla ja paikkana oli  Blue Dolphin -niminen sukelluskoulu. Ei mitään homma toimi koululla ja lähdettiin botskilla merelle ja tehtiin n. 40 min. dyykki, jossa näkyvyys oli n. 3-4m ja nähtävänä oli lähinnä paikalliset ahvenet. Ahvenet nähtiin ja ei vedetty iltapäivällä enää toista dyykkiä vaan päädyttiin ihan lounaan kautta takaisin keskustaan. Oli ihan jeba, että otettiin vähän aikaa tohon siirtymiseen sillä dösä+spora yhdistelmä vei sen 1,5h sitten että oltiin kämpillä. Sitten päästiinkin itse asiaan ja kisareleet päälle ja matka kohti Parc Expo-hallia saattoi alkaa. Sporalla matka kesti n. 30min. ja siellä oltiinkin aikalailla sitten koko kisojen ajan kun sillit purkissa muiden suomalaisten kanssa. Kaikilla muilla lohkossa pelaavilla (paitsi tottakai kisaisäntä Ranskalla) oli kourallinen faneja mukana, mutta Suomi oli mukavasti edustettuna. Samanlaiseen kisahurmioon ei päästy kun Bilbaossa, mutta mikäs siellä oli taas mukana ollessa.

Pomppupalloa Suomi vs. Ranska.

Mie ja Sasu #sudennälkä #seolipirkka. Näin mä sen oikeenki Sasun, mut kuvanlaatu on 10+ siltä reissulta. Alkoholilla ei ollut tekemistä asian kanssa.

Seuraavaksi on vuorossa avautuminen Ranskan kisajärjestelyistä, joka ei varmastikkaan edusta kaikkien fanien mielipidettä, mutta tämä edustaa Siekkis-Travelsin matkanjohtajan mielipidettä. Lopeta lukeminen tässä vaiheessa ja skippaa tämä kappale jos et halua lukea mussutusta. Hyvää kisoissa oli ihan kiva kaupunki ja lämmin sää. Huonoa oli ensinäkin se, että saavuttuasi sporalla 30 min. matkan jälkeen hallin ulkopuolelle mitä siellä on? No ei mitään. Ei telttoja, ei musiikkia, ei mitään. Pari heittopaikkaa ja koriskenkiä myynnissä. Bilbao hurmos hallin ulkopuolelta puuttui kokonaan, missä oli tän neidin mojito-teltta? Jaa-a..senkus tietäis.. Kun menet sisälle löydät kuitenkin bisseä ja muita virvokkeita, joita saat juoda katsomossa, mutta istuttuasi muutaman tunnin ja muutaman bissen jälkeen alkaa rakkoasi kivistämään ja ajattelet että jes kohta pääsen vessaan, mutta ei! Kun ranskiksilla oli kiire tyhjentää hallia niin edes vessaan ei päässyt, vaikka kuinka vedottiin raskaana oleviin naisiin (jollainen meillä oli oikeasti mukanakin). No mitä suomalainen kisaturisti tekee? No luonnonlapsinahan päättää helpottaa oloa siihen mihin voi..Onneksi hallin vieressä oli mukavasti pensaikkoa ja vaikka ei ollutkaan niin se ei Suomi-poikaa hidastanut. Siinä oli jotain isänmaallista kun sinivalkoinen meri kuseksii ympäriinsä vieri vieren yhdessä rintamassa. Siitäs saitte ranskikset. Jos tarviitte ens kisoihin bajamajoja ni meikäläiseltä saa hyvät kontaktit. Niin ja alkoholipolitiikan puolesta olisin voinut kuvitella että itse Päivi Räsänen on järjestämässä kisoja. No miksi? Ensinäkin kisojen ajan alkoholin myynti kiellettiin ruokakaupoista ja kioskeista Montpellierissä (paitsi parin hassun tunnin ajan aamuisin). Oli siinä ranskiksetkin ihmeissään ja niin oltiin mekin. Ja sitten mennään viinin tilaamiseen kuppiloissa: et saa tilata pöytäseurueelle viinipulloa jos et syö vaan erilliset lasit vaikka olisi samaa viiniä. Jep. Mutta kun päästiin näiden seikkojen yli, meillä oli ihan kivaa.

Pojjaat oli tosi ihanii et jakso poseeraa meijänki ja muutaman muun lössin kanssa iltapalan hakureissulla. Iso käsi! Näissä kuvissa alkoholilla ei ole osuutta asiaan kuvan laadun kanssa, syytän hämärää.

Palataanpas sitten itse kisoihin. Kisat menivät syklillä 3 pelipäivää eli pääpäivää eli viini virtasi. Yksi välipäivä (pyykkipäivä pelipaidalle), jonka jälkeen vielä kaksari menemään. Tädin turnauskestävyys alkoi hapottaa jo sunnuntaina toisena pelipäivänä, mutta kummasti kymmenen euron mojitoilla saatiin lisää virtaa iltaisin. Tämän kisareportaasin ei ole tarkoitus ruotia Suomen peliä tai pelaajia (paitsi, että Sasu on aika huikee), vaan luoda vähän fiilistä siitä että mitä nää Siekkis-Travelsin kisamatkat on ja miksi aina näille lähetään. Illat meni pelien jälkeen aika lepposasti Fiban Fanzonella matsien kattomisessa ja viinin litkimisessä (2e viinilasi), jonka Jankken totesi viini-asiantuntian elkein laivan buffet-viiniksi. Käytiinhän me iltasin pyörähtää myös legendaarisessa Sudenpesässä, joka toimi näissä kisoissa Cafe Josephissa, joka oli ainut rafla Montpellierissä joka oli suostunut ottamaan Susijengin kannattajat siipiensä suojaan. Bileet oli käynnissä kyseisessä raflassa joka ilta klo. 01 asti ja siellä tuli tampattua viimestä päivää mm. Kaija Koon Tinakenkätytön ja JVG:n Voitolla yön tahtiin. Onhan se absurdia kun nytkin keskeisellä paikalla kaupunkia on baari, jossa soi suomimusa ja illat päättyy Maamme-lauluun. Sinivalkoinen fanipaita-meri halailee toisiaan ja laulaa mukana Särren Leikkaa Sukkaa tahtiin. Susijengi perhe pysyy yhtenäisenä myös alkoholin vaikutuksen alla ja kuten eräs ranskalainen herra totesi "you Finnish fans are drunk, but happy. Not agressive at all". Aivan. Myö ei rähistä, myö ulvotaan.

Olihan siel ny sitä rantaakin. 1,5h keskustasta julkisilla ja pääset sinne. Montpellier EI OLE RANTAKAUPUNKI.

Mitä näistä kisoista jäi nyt sitten käteen? Koripallollisesti hyviä ja ei niin hyviä suorituksia, hauskanpitoa, tili miinukselle ja paha olo. En tiedä onko henkiset vai fyysiset arvet syvempiä, mutta oliko kaikki sen arvoista? No olihan se, meidän perhe on paras ja kuudes pelaaja on tärkeä osa nostamassa suomalaista koripalloa maailmankartalle. Naurakaa vaan, joskus Suomi on uusi mailmanmestari HEI(tai ainakin mitalisijoilla EM-kisoissa)! Vuotta 2017 ja seuraavia kisoja odotellessa Siekkis-Travelsin kisamatkat pitää pienen hengähdystauon ja keskittyy muunlaisiin reissuihin..

Pienet Bilbao fiilistely tähän loppuun; Rinnassa susikuosi, kartalle Suomi-väännöt.
Meidän vuosi, meidän kentät ja meidän säännöt.