tiistai 25. elokuuta 2015

Tarina eräästä kesäisestä viikonlopusta

Jos on oma baari ja mojiton teko käynnissä, niin voiko ilme olla jotain muuta?


Viimeisiä viikonloppuja Suomen kamaralla viedään ja nyt olenkin ottanut tavoitteeksi nähdä rakkaita ystäviäni. Tuntuu, että päivät juoksevat kauheaa vauhtia ja kohta pitäisi taas olla Helsinki-Vantaalla flipflopit jalassa menossa kohti uusia seikkailuita. Tämä viikonloppu, josta vielä tässä hieman puuskuttelen oli yksi kesän parhaista. No miksi? No siksi, että te rakkaat medbörjaret jaoitte sen kanssani. Ensinäkin perjantaina lähdettiin duunimimmien kanssa Fryysarinrantaan hieman afterwörkkeilee ja mikäs siinä istuessa kun sää oli mitä mainioin. Aloteltiin vähän etanoin ja pääruoaksi oli karitsanpotkaa fetan, punasipulin ja parsakaalin kera. Safka oli erittäin onnistunutta ja karitsa suli suuhun. Illan kruunasi Son Mercedesin soittama kuubalainen musiikki, joka vei takaisin Havannan kaduille. Olin kotiin päästyäni aivan valmis bookkaamaan liput Kuubaan siltä seisomalta, mutta joudun nyt ehkä laittamaan sen holdiin hetkeksi. Kuitenkin tästä inspiroituneena aloin kirjoittaa reissujuttua Kuubasta part 1, jonka postaan heti kun saan ladattua siihen kaikki miljoonat kuvat.

Karitsa oli erittäin hyvä kokonaisuus ja petrausta oli Fyysarinrannalla tapahtunut alkukesään nähden. Alkukesän nieriä oli omalle kohdalle pienen pieni pettymys verrattuna viime kesään.
Son Mercedes ja ah aina niin ihanaa kuubalaista musikaa

Joo perjantai oli aikas hauska rento ja messevä afterwork, mutta lauantai vasta räjäyttikin potin. Oltiin juteltu tuossa muutama viikko sitten Jullen kanssa, että ai että olisi mukava vielä viettää iltaa täällä Porvoossa ennen lähtöä ja sovittiin viikonloppu (ja ehkä unohdettiin ilmoittaa muille osapuolille). No nyt kuitenkin sattui niin, että yksi hassu iltapäivä tuossa männä viikolla soitettiin Voicelta, että oon voittanut Saarioisten pihabileet lauantaiks; say whoot! Ilmasta ruokaa! Jos voittaminen lotossa ois parasta niin ilmanen ruoka on toiseks parasta! 
Saarioisten vispipuuro oli huikean hyvä jälkkäri piknikille, tosin se oli ilmeisesti tehty ihan rehellisesti kermaan #fatnessisalifestyle

Saarioinen roudas meille teltan ja huikean porukan Irokeesilta väsäilee safkaa lauantaina ja kutsuttiin mukaan vielä muutama muukin nauttimaan kesäpäivästä ja hei tää viikonloppu oli aivan täydellinen. Väsättiin rakkaan siskoni kanssa meille pihalle piknik-alue ja pieni baari, josta sai sekotella omia drinksuja ja totta kai sangriaakin sieltä löytyi. Spotify vaan päälle ja Kesäbileet!-soittolista laulamaan ja niistä aineksista oli täydellinen lauantai tehty. Kiitos teille kaikille ketkä olitte mukana hengailemassa mestoilla! Tästä vois tehä jokavuotisen perinteen! Ja tottakai kiitos Saarioiselle, joka ruokki tämän nälkäisen joukkion! Bileet ei oo bileet ilman kunnon safkaa!
Anteeks Julle et meijän pieni illanvietto Porvoossa vähän paisu :D
Nää mimmit on tehny parin viime vuoden ajan duunipäivät aina vähän paremmiks #ostontytöt




Tää viikonloppu meni aivan kärkisijoille kyllä tämän kesän suhteen, kiitos rakkaat että olitte mukana luomassa taas mahtavia muistoja! Lisää näitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti