maanantai 17. elokuuta 2015

Istanbul- Kaupunki kahden mantereen välissä

Sininen moskeija Hagia Sofiasta kuvattuna


Ennen kuin mennään eteenpäin ja tästä blogista tulee enemmän päiväkirjamaisempi, on hyvä katsoa myös hieman taaksepäin. Aloitan reissujuttu-sarjan tuoreimmalla kohteella eli Istanbulilla. Idea pidennettyyn viikonloppureissuun syttyi muutama kuukausi sitten töissä ja tuumasta toimeen alettiin kartoittamaan mahdollisia kohteita mimmien kanssa. Lentodiilit.fi sivuilta bongattiinkin neljän päivän hassuttelu Istanbuliin alle 300 euroa ja kun alettiin selailemaan vähän lisää, päädyttiin hieman eri hotlaan mitä diiliin kuului ja lisäkustannuksia tuli muutama hassu kymppi siitä päälle. Olen www.lentodiilit.fi -sivuston vakioseuraaja ja sitä kautta olen bookannut monet reissut edullisesti ja kyseinen sivu toimii hyvin inspiraation kohteena seuraaville reissuille.  Mutta sitten itse matkaan: Ebookersin kautta hinnaksi taisi tulla 321e per nassu joka sisälsi suorat Turkish Airlinesin lennot Helsinki-Vantaa -Istanbul (matkustusaika n. 3h 25min.) ja Recital Hotel kolmeksi yöksi vanhassa kaupungissa. Kyseessä on siisti boutique-hotelli lähellä nähtävyyksiä ja n. 200m päässä lähimmältä raitiovaunupysäkiltä.
 
Kun reissaa kolmistaan, joku joutuu aina hetekalle nukkumaan räsymatto peittona (tosi tarina). Nyt kuitenkin kaikki leidit saivat ihan ihka oikeat sängyt.

Lentohan lähti aivan kukonlaulun aikaan 0630 aamulla ja oltiin viiden hujakoilla kentällä, joten meillä jäi pieni hetki aikaa tutustua Helsinki-Vantaan uuteen Victoria's Secretin myymälään. Kello oli 0530 aamulla ja kauppa täynnä; havaittavissa oli selkeästi suomalaista hysteriaa kun kerrankin saadaan tänne jotain uutta. No tottakai kävin myös itse pyörähtämässä siellä, mutta tämä neiti pöyristyi paikan hintatasosta! Jos kohdemaassa on VS, niin shoppaile siellä ja jätä Helsinki-Vantaa väliin. Esimerkkinä perinteinen ota 3, maksa 30 dollaria tai vast. oli muuttunut Suomessa ota 3, maksa 48 euroa-"tarjoukseksi" (älkää lynkatko jos muistan hinnat väärin, mutta PÖYRISTYIN vanhana vertaa.fi-käyttäjänä). Mutta sitten asiaan eli perillä oltiin jo ennen kymmentä niin meille jäi koko päivä aikaa vielä haahuilla  kaupungilla turdeina. Ajateltiin olla nokkelia emäntiä ja ottaa jonkinnäköset metrokortit ja lähteä suunnistamaan julkisilla hotellille, mutta ensimmäistä kertaa reissulla oli todettava että nyt meni metrokortin ostaminen aivan yli hilseen (johtui luultavammin siitä, että englannin kielinen vaihtoehto puuttui kokonaan laitteesta, tai sitten vain näin luulimme). No mutta onneksi ystävällinen vahempi herrasmies tuli meitä turkiksi opastamaan ja paikalle saatiin myös jonkinsortin matkaililuneuvoja toljottamaan tätä farssia. Jatkoimme matkaa hotellille metro+spora-yhdistelmällä ja onnistuimmekin löytää heti ensi yrittämällä pelipaikoille. 

Voin kertoa, että kukaan teistä ei muuten usko mitä nämä leidit tekivät ensimmäisenä aktiviteettina paikan päällä (toim. huom. ensimmäisten kepsujen jälkeen siis)! 
Kyllä; se on taidenäyttely. Siellä me oltiin.

 Lähdettiinpä suunnistamaan Istanbulin modernin taiteen museoon, joka oli allekirjoittaneen pakkomielteenä heti hoidettava pois alta. No miksi sinne? En ole suuri modernin taiteen ystävä, mutta kyseisessä kompleksissa oli Magnum- kuvatoimiston Contact Sheets-valokuvanäyttely, joka kokosi yhteen ikonisimpia kuvia ja tarinoita niiden takaa. 




Mukana näyttelyssä oli mm. Rober Capan, Henry Cartier-Bresson ja Steve McCurryn kuvia. Pakko myöntää, että tuli kylmiä väreitä kiertäessä ja tarkkaillessa kuvia, jotka vilisivät historiallisia tapahtumia ja henkilöitä. Vanha valokuvausfriikki oli aivan onnessaan täällä ja kyllä matkaseurakin myönsi tämän jälkeen, että olihan se vaikuttavaa.
The Magnificent Eleven (Robert Capa). Maailman historian yksi käännekohdista dokumentoituna ja kiitos pimiöapulaisen nämä ovat ainoat kuvat jotka säilyivät. Mahto ottaa päähän.
Mutta sitten mennään tän reissun kokokohtaan eli ruokaan: ruoan rakastajien kannattaa tutustua kohteen ravintoloihin etukäteen sillä suosituimmat ravintolat viikonloppuisin vaativat pöytävarauksen. Kävimme itse ensimmäisenä iltana Miklassa testaamassa skandinaavis-turkkilaista fuusiokeittiötä ja ruoka viinipaketin kanssa n. 125e (vaihtuva maistelumenu). Ravintola sijaitsi The Marmara Pera-hotellin kattoteranssin yhteydessä ja vaikka ruoka ei kiinnostaisi, niin ylihintaiset drinkit (paikallinen skumppa 16e/lasi) auringonlaskun aikaan (näkymä Istanbulin ylle), ovat kyllä sen arvoiset. Premesikset olivat kunnossa ravintolassa ja palvelu pelasi. Ruoan ja viinin liitto toimi ja tuli tutustuttua paikallisiin viineihin laajalla kattauksella. Kuusi lasia viiniä ja pari lasia skumppaa aiheuttivat kuitenkin pientä huippausta testiryhmässä ja syytimme tästä pitkää päivää ja kuumuutta. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

The Marmara Peran rooftop-terassi ja paikallinen hipster-baarimikko. DJ soitti myös perus lounge-musiikkia. Kallista, mutta toimi kuin junan vessa.



Kuten kunnon turistin kuuluu, kävimme myös kiertelemässä perusnähtävyydet Hagia Sofian, Sinisen moskeijan, Topkapin palatsin sekä Suuren basaarin. Mikäli tarkoituksena on viettää vain pidennetty viikonloppu kohteessa, suosittelen varaamaan majoituksen vanhan kaupungin alueelta. Kaikki päänähtävyydet ovat kävelymatkan etäisyydellä ja tämä säästää paljon aikaa. Mikäli tarkoituksena on kiertää nähtävyyksiä kannattaa ostaa Museum Pass (n. 35e), jolla pääsee jonon ohi mm. Hagia Sofiaan ja Topkapiin. Tämä kannattaa varsinkin viikonloppuisin. Museopassin ulkopuolisena turdeiluna päätimme myös vierailla Basilica Cisternissa aivan vaan sen takia, koska olimme Jenskin kanssa lukeneet Dan Brownin Infernon, jossa siellä seikkaillaan. Kyseessä on siis maanalainen vesisäiliö (kuulostaa jännittävältä), mutta Istanbulin tönö-rankingissa se meni kuulkaapas näillä leideillä kärkeen! 

Museopassin saa ostettua mm. Hagia Sofian vierestä olevista hämyisistä pakuista (mistäs muualtakaan) ja se oli voimassa 72h eli turdeiluun jäi erittäin hyvin aikaa.

Käytettiin sunnuntai sitten ihan vaan  hengailuun ja lähdettiin lautalla purjehtimaan kohti Prinssisaaria ja päädyttiin menemään "pääsaarelle" Büyükadaan. Paikallislautta oli ihan jeba vaihtoehto ja kustansi pari paikallista monopoli-rahaa (sama kortti millä mentiin sporilla yms. kävi myös lautoille). Büyükada oli vähän kun paikallinen Hanko; jengi lähti sinne päiväksi hengailemaan ja nauttimaan säästä. Saarella ei ole autoja, joten kulkuvälineinä on a)hevoskärryt b)apostolinkyyti c)polkupyörä. Sieltä löytyi rantoja ja ravintoloita sekä hulppeita huviloita. Itsehän löysimme kadun, jossa oli rantatuoleja vieri vieressä, mutta siinä kuumuudessa ja käveltyämme 40 min. tämä oli aivan passeli vaihtoehto. Kadun päästä pääsi uimaan ja siinä meni mahtavasti muutama tunti lukiessa ja nauttiessa auringosta. Kävimme vetäsemässä kepsut ennen lähtöä takaisin Istanbuliin ja paluumatkalla saimmekin nauttia huikeasta auringonslaskusta Istanbulin ylle. Maijun niksipirkka-vinkkinä saariretkelle: varaa aikaa lautta/spora-yhdistelmiin. Kaikki ei kuitenkaan mee niinkun elokuvissa ja esim. paluumatka kesti takaisin hotellille 4 tuntia. Se on enemmän kun Suomesta kohdemaahan. Ei mulla muuta. Kiva päivä kuitenkin.

Tytöt etsi, tytöt ei löytäny. No jotenki missattiin biitsit, mut löydettiin katu missä voi grillaa nahkaa. Oli autenttista.
 
No sitten summa summarum: parasta matkalla oli ehdottomasti yleinen ilmapiiri sekä ruoka. Mahtavat ravintolat ja katukahvilat houkuttelivat jäämään istumaan monesti nähtävyyksien välillä tarkkailemaan ihmisiä ja nauttimaan kiireettömyydestä. Porukkamme ehdottomaksi suosikiksi nousi tuorepuristettu appelsiinimehu, jota sai jokaisesta kadun nurkasta. Hintataso esim. ruoan suhteen riippuu aivan siitä missä syöt. Kalleimmillaan lähennellään Suomen tasoa (varsinkin nähtyvyyksien lähellä), mutta lounaan saa aivan hyvin alle viidellä eurolla, jos syö hieman sivummalla. Basaarit ym. muut kojut ovat tinkaamisen mestareille oiva pelikenttä vaikkakin osassa oli jo ns. fixed price- tyyli käytössä.

 Omat ennakkoluuloni kaupungista olivat erittäin erilaiset vs. kokemukseni. Ihmisten ystävällisyys hätkähdytti ja laittoi skeptisen suomalaisen varpailleen monesti. Paikallisella lautalla kanssamatkustajat tarjosivat mm. paikallisia rinkeleitä ja vesipulloja aivan vaan sen takia, koska halusivat olla ystävällisiä. Ensimmäinen reaktio oli mitä he haluavat, paljon tämä maksaa? No, eivät mitään.

Kaupunki sopii loistavasti pieneen irtiottoon arjesta estetikoille, ruoan rakastajille ja shoppailijoille. Tämä kaupunki kahden mantereen välillä tarjoaa jokaiselle jotain ja onnistuu yllättämään positiviisesti kerta toisensa jälkeen. Veikkaisin, että tänne tulee palattua sillä vaikka neljässä päivässä ehti aivan huikeasti puuhailla, jäi vielä kaupungista niin paljon näkemättä ja kokematta. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, matkanjohtaja kiittää ja kuittaa ensimmäisen reissupostauksen.
Mahtava auringonlasku palatessa Prinssisaarilta lautalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti